keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Aluksi oli sana

Intentio, aie, edeltää tekoa. Energia muovaa ainetta.
Ei mikään uusi ajatus, vaan erilaisissa yhteyksissä ja kokeilla todistettuja.
Mutta miten ymmärrettyjä?

Entä jos ensin on energia, josta vasta syntyy materia.
Atomien osaset, molekyylien sidokset, alkuaineet, materia.

Homeopatia on kautta historiansa ollut epäilty ja hyökkäysten kohteena.
Ei ole pelkästään tätä aikaa, että kokemukseen perustuvaa tietoa ei ole arvostettu.
Ihmisen on vaikea uskoa sellaista joka ei ole teoriaksi heti muokattava ja
mittareilla mitattava. Teoriat ja mittaukset luovat hallinnan tunteen.
Ja sehän on yksi ihmisen tarpeista. Jo vauvasta asti opimme asioita
hallitaksemme omaa elämäämme, sitten ympäristöämme.

Joillekin ei riitä sekään, vaan heidän olisi hallittava myös muiden ihmisten elämää,
ajatuksia, jopa tunteita. He myös hakeutuvat asemiin, joista he voivat hallita muita.
Valitettavasti sitä ihmiset yleisesti pitävät vahvuutena
ja toisten hallitsemiseen pyrkiviä ihmisiä päätyy jopa valtioiden johtoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti