tiistai 19. huhtikuuta 2016

Dynaaminen elämä


Muutos kuuluu elämään. Meidän kuuluu oppia, muuttua ajatusmaailmaltamme ja keholtamme. Elämänpiirimme vaihtuu, ihmiset ympärillämme vanhenevat, muuttavat, vaihtuvat. Lemmikit kuolevat, otamme uusia. Jokaisesta valinnasta seuraa joidenkin mahdollisuuksien sulkeutuminen, tulevaisuutemme muokkautuu valinnoistamme.
Vähintäänkin voimme joka hetki valita kuinka suhtaudumme tapahtumiin joita kohtaamme. Voimme myös pysyä avoimena kaikenlaisille mahdollisuuksille jolloin elämme itseämme ja ympäristöämme kuunnellen, ollen kehossamme ja elämässämme täydesti.

Voimme myös valita pitäytyvämme oppimissamme kaavoissa ja malleissa huolimatta siitä että ympäristömme on elävä, alati muutoksen tilassa. Tästä seuraa väistämättä kalkkeutumia tai hankausta, oireita mielessämme ja lopulta kehossamme.